Kipua ei voi vaatia lähestymiskieltoon

Kirja-arviointi

Kata Melander: Älä irrota, 2017, Type & Tell

Kata Melanderin tänä vuonna ilmestynyt esikoisromaani Älä irrota kertoo Saarasta, Kivusta ja Petteristä. Saara käyttää pyörätuolia ja hän opiskelee yliopistossa. Kipu on Saaran ja se on Saaran ja Petterin välillä vaikuttaen heidän suhteeseensa. Saaran ja Petterin toimintaa motivoivat myös Petterin vaimo Liisa ja Saaran isä, jota Saara puhuttelee pelkällä etunimellä Lasse.

Älä irrota on kahden minäkertojan - Saaran ja Petterin - romaani, jossa Saara on kertojana 37 luvussa ja Petteri 17 luvussa. Minun mielestäni tämä kerronta ratkaisu, joka antaa molemmille äänen, inhimillistää hyvin juuri Petteriä, jonka Saara on nostanut palvoen jalustalle. Petterillä on nimittäin omat ongelmansa, joilla - lukuun ottamatta avioliittoa - hän ei ole halunnut Saaraa rasittaa. Hän on lapsettomassa avioliitossa uraansa paenneen Liisan kanssa. Petteri on Saaran entinen uskonnonopettaja. Eli hän on huomattavasti Saaraa vanhempi. Petterin pohdinnat hänen ja Saaran ikäerosta ja opettaja - oppilas -suhteen soveliaisuudesta ovat esillä etenkin kirjan loppuosassa, kun kerronta siirtyy enemmän Petteriin. Mielestäni Petteri kokee lisäksi ainakin jonkin verran syyllisyyttä siitäkin, ettei hän, toisin kuin Saara luulee, ole koko aikaa Saaran vierellä tämän nukkuessa. Kirjan loppuosassa on itselleni hyvin koskettava kuvaus eräänlaisesta ripistä, jossa Petteri purkaa ajatuksiaan papille.

Vaikka Kata Melander on antanut Petterille vähemmän kerronnallista tilaa kuin Saaralle, nousee Petterin osuus kertomuksessa Saaraa huomattavasti vahvemmaksi. Petteri elää Saaran palvovasta rakkaudesta. Hänelle on tärkeää ja arvokasta, että Saara tarvitsee häntä ja turvautuu häneen. Petteri rakastaa Saaraa, koska Saara rakastaa häntä.

Kipu hallitsee Saaraa kuin joku mustasukkainen antiikin jumalhahmo, joka ei salli kokijalleen mitään hyvää, vaan joka iskee takaisin pienimmästäkin onnen mahdollisuudesta. Tämä mieleeni tullut vertaus toisaalta onkin sopiva romaanin eettisen temantiikan ja Petterin mietteet huomioon ottaen. Saaran pitää ottaa kipu huomioon kaikessa - jopa alusasun valitsemisessa. Toisaalta kipu ajaa Saaraa Petterin syliin. Tuleeko Petteri jollakin tavalla Saaran hyväksikäyttämäksi, jää lukijan pohdittavaksi. Minun mielestäni se ei kuitenkaan ole ollut Saaran tarkoitus. Sama rakkauden jano, vaikka eri lähtökohdista, ajaa niin Saaraa kuin Petteriäkin.

Kata Melanderin esikoisromaanilla olisi paljon annettavaa myös sellaisille lukijoille, jotka eivät esimerkiksi kipujen tai näkövamman vuoksi pysty lukemaan painettua nidottua kirjaa. Toivonkin siis, että Kata Melander löytää seuraavalle kirjalleen kustantajan. Toivottavasti siis tämä blogipostaukseni saavuttaa jonkun kustantajan.

Lopuksi mainitsen vielä, että Älä irrota osallistuu kilpailuun Finlandia-palkinnosta. Ehdokkaat palkinnon saajiksi julkistetaan 10.11.

Vuoden 2017 kirjallisuuden nobel-palkinnosta

Ilahduin suorastaan kiljahtaen torstaina kuullessani Kazuo Ishiguron tulleen valituksi kirjallisuuden Nobel-palkinnon saajaksi. Kerrankin minulla on jo valmiiksi nobelistin kirjoja. 

Minulla on kirjahyllyssäni kaksi Kazuo Ishiguron teosta: Silmissä siintävät vuoret sekä Menneen maailman maalari. Niiden hankkimisesta ja lukemisesta on tosin jo niin kauan aikaa, että en muista niistä mitään. Ne pitäisi siis lukea uudestaan. Ehkä otan niiden lukemisen uudestaan "työn alle" sitten, kun olen saanut tuota lipaston päällä huojahtelevaa kirjapinoa edes vähän vajennettua.

Vuosia sitten olin hyvin kiinnostunut japanilaisesta kirjallisuudesta. Kazuo Ishiguro oli ensimmäinen japanilainen kirjailija, jonka kirjan hankin. Muistan tosin olleeni hiukan pettynyt siitä, ettei Ishiguro asu Japanissa, vaan hän on suurimman osan elämästään asunut Iso-Britanniassa. Silmissä siintävät vuoret (1983) muistan kuitenkin hyväksi kirjaksi. Muistan ihastuneeni sen kansikuvan kabukiteatterinaamioon ja valinneeni sen sen vuoksi yhdeksi kirjakerhon liittymislahjakirjaksi.