perjantai 12. tammikuuta 2018

Vuoden 2018 ensimmäinen kirja-arvio

Piia Raita: Koskaan ei voi tietää, kuinka ihmeelliseen päivään herää, 2017, Suomi 100 runokirjaa, Mediapinta Oy.

Löysin Piia Raidan ja hänen runokirjansa Koskaan ei voi tietää, kuinka kummalliseen päivään herää Facebook ryhmästä. Olin kuullut aikaisemmin Mediapinta Oy:n sarjasta Suomi 100 runokirjaa ja olin tutustunut yhteen siinä sarjassa julkaistuun runoteokseen.

Piia Raita on syntynyt vuonna 1973 ja Koskaan ei voi tietää, kuinka ihmeelliseen päivään herää on hänen esikoisteoksensa.

Pidän siitä, että Piia Raita on sijoittanut teoksensa alkuun sisällysluettelon. Sisällysluettelo ohjaa lukijaa, vaikka löytämään kirjasta suosikkirunonsa. Runojen otsikot ovat yksisanaisia, mutta kuitenkin runoja hyvin kuvaavia. Eivät pidemmät otsikot olisi Raidan lyhyisiin runoihin sopineetkaan.

Piia Raidan runot ovat omakohtaisia ja itse koettuja. Runojen tunnelmat ovat hyvinkin voimakkaita ja jokaisessa niissä runoilija on vahvasti läsnä.

Syksystä kesään kulkeva vuosi rytmittää runoja. Vuoden aikojen mukaan otsikoidut runot ovat portteina erilaisiin tunnelmiin ja ajanjaksoihin. Runot kuljettavat lukijaa siten, että talven kylmyydessä on kuolemaa ja surutyötä ja kesän runoissa on kypsän rakkauden teema. Kastepisarat ja vesi tuntuvat olevan runoilijalla hyvin merkityksellisiä niin runo- kuin valokuvissakin.

Kirjassa on 11 Piia Raidan ottamaa mustavalkoista luontovalokuvaa. Valokuvia on enemmän tuskasta ja kuolemasta kertovien kohdalla kirjan alkuosassa syksyssä ja talvessa kuin kirjan loppuosassa onnesta, toivosta, riemusta ja rakkaudessa kertovien runojen kohdalla, keväässä ja kesässä. Arvelisin, että valokuvien sijoittelulla on haluttu lohduttaa lukijaa ja saattaa häntä. Ehkä tarjota lukijalle pieniä lepo ja ajattelutaukojakin?

Piia Raidan esikoisteoksen kansikuva lumesta ja oksista muodostunut sydän kevättalvisessa metsässä, joka ansaitsee myös tulla sanallisesti kuvailutulkatuksi, sekä nimi, joka on itsessään jo runo, luovat onnellisen odotuksen.

Minun lempirunonin Piia Raidan esikoiskokoelmassa Koskaan ei voi tietää, kuinka ihmeelliseen päivään herää on runo nimeltä:

Idea

Parhaat ideat
Syntyvät särkyneiden unelmien varjossa.
Palkkioksi näen timantin,
joka onkin vesipisara auringossa.


maanantai 1. tammikuuta 2018

Tämä olkoon uuden vuoden lupaukseni

Luin vuonna 2017 useita kirjoja, joista kovinkaan monesta en tullut kirjoittaneeksi edes nimeä - saati kirjoittajaa - ylös. Nyt aion vakaasti korjata käyttäytymistäni js merkitä ylös kaikki vuonna 2018 lukemani kirjat. Lupauksen lunastaminen alkaa tästä.

Tällä netkellä luen tanskalaisen Peter Höegin kirjaa Norsunhoitajien lapset. En tiedä, kuinka viisasta on lukea tutkintovaatimuksissa olevaa tenttikirjaa ennen nukahtamista. Norsunhoitajien lapset voisi olla hyvä muuallakin kuin sängyssä. Se on täysin hulvaton, riemukas ja yksinkertaisesti mahtava!

(Voisin luvata myös, että opettelen ASCII-koodin, että saisin nuo tanskalaiset tai norjalaiset ö:t oikein.)