sunnuntai 12. elokuuta 2018

Minusta tulee esikoiskirjailija

Nyt se on vihdoinkin totta. Esikoiskirjani Norsu rullatuolissa ilmestyy Kustannus Aarnilta e-kirjana 11.11.2018. E-kirjasta olen onnellinen, koska se on saavutettava.

Jo on aikakin, koska ensimmäiset siemenet sille joku muu kuin minä kylvi jo vuosia sitten. Minun peltoni on vaan aina ollut hyvin kivinen ja karu. Tuo kirjan nimi juontaa juurensa Jyväskylän yliopiston yhteisöviestinnän graduseminaariin, jossa Kaja Tampere kehoitti meitä ohjattaviaan pitämään blogia. Minä annoin omalleni nimeksi Norsu rullatuolissa, vaikka sillä ei ollut mitään tekemistä yhteisöviestinnän kanssa. Eli se blogi on tämän blogin äiti.

Kirjan kirjoittaminen kesti pitkään. Suurin tuuppaus ideasta ja suurista puheista kohti konkretisaatiota oli Jyväskylän kirjamessut viime vuonna, kun Kustannus Aarnin pisteellä minut naulattiin kysymyksellä "Oletko lukija vai kirjoittaja?" Kääk! Miten tästä pääsee pois? Taisin piipittää jotakin keskeneräisestä käsikirjoituksesta. Ja pian huomasin puhuvani Pasi Luhtaniemelle jotakin  kirjallisesta kokeilunhalustani esimerkiksi toisen persoonan kerronnasta. Kun olin saanut käsikirjoitukseni suurimmat kerronnalliset solmut auottua ja omasta tekstistä aiheutuvan pahoinvoinnin taltutettua, teksti lähti sujumaan kuin hyvin öljytty köysi.

Ja nyt sitten ollaan tässä miettimässä, mitä nyt kuuluu tehdä.

Kiitos, Kaja, vaikka et koskaan saanut yhteisöviestinnän graduani luettavaksesi Jyväskylässä tai Tallinnassa. Aitäh!

Kiitos, Pasi. Kiitos, Riitta (Koikkis).

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti